Shoto Budo pohjautuu Karate-Do Shotokaihin. Tämä näkyy siinä, että muun muassa painopiste, etäisyys, monet tekniikat ja luonnollisesti katat ovat yhteisiä perinteen sekä sisarseurojemme harjoitteiden kanssa.

Shotokai puolestaan on Shotokan-tyylistä yli 50 vuotta sitten kehittynyt karaten muoto, joka karkeasti sanottuna eroaa maailmalla eniten levinneistä muista karatetyyleistä kahdessa kohdin: Shotokaissa ei ensinnäkään ole kilpailua, ja toisekseen se on pyrkinyt koko ajan kehittämään vähemmän kulmikkaat eli pehmeämmät, mutta samalla läpäisevät, virtaavat liikkeet.

Shoto Budon voi ajatella olevan tekniikka- ja harjoitevalikoimaltaan "laajennettua" karatea. Harjoittelussamme annetaan suuri painoarvo liikkumiselle ja erityisesti vastustajan ohjailulle oman hyvän ja tämän huonon liikkeen ja tasapainon avulla. Tekniikkoihimme kuuluvat kaikki lyönnit, potkut, heitot, lukot, hallinta- ja vapautumisotteet jne. Harjoittelemme myös erilaisten perinteisten ja myös hätätilanteessa käsille sattuvien aseiden ja välineiden avulla.

Eri lajeilla on asioille omat nimensä ja tapansa tuoda niitä esille. Loppujen lopuksi pidemmälle viedyssä muodossa hyvin monet näkökohdat ovat silti yhteisiä lähes kaikille lajeille. Tämä on luonnollista, sillä kaikilla ihmisillä on normaalisti vain yksi pää ja kahdet raajat. Erot syntyvätkin usein asenteista, joilla omaa lajia harjoitellaan, opetellaan ja ennen muuta markkinoidaan.

Kuten Shotokain, myös Shoto Budon perusperiaatteita on, ettei lajiin kuulu kilpailutoiminta. Kilpatason karatea ja muita vastaavia tyylisuuntia mitenkään väheksymättä voidaan todeta, että tällaisissa lajeissa harjoitellaan melko eri tavoin. Kyseessä ovat vain eri asiat. Meille no-limits-tyyppinen tuomarointi olisi hankalaa, ja toisaalta mitä kukaan voittaisi sillä, että toisille harjoittelijoille aiheutettaisiin todennäköisesti peruuttamatonta vahinkoa tehtäessä tekniikat tehokkaasti loppuun saakka?

Kilpailullisten lähtökohtien puuttumisen myötä myöskään henkilökohtaisella kunnianhimolla ei ole harjoittelussamme sijaa, vaan kaikki oppivat koko ajan toisiltaan. Toisinaan voidaan viikonloppuleirien yhteydessä järjestää esimerkiksi ryhmien välisiä "kisoja" siitä ketkä porukalla tuovat parhaiten esille harjoitellut asiat. Tällaiset leikkimieliset kilpailut auttavat painamaan asioita mieleen yhä tehokkaammin ja antavat esiintymisvarmuutta. Molemmista seikoista on hyötyä kun harjoittelijat palaavat kukin omiin seuroihinsa jakamaan tietoa ja opettamaan puolestaan muita.

Junioripuolella taas harjoituksissa panostetaan erityisesti lasten luonnolliseen taipumukseen liikkua. Harjoittelua lähestytään usein erilaisten pelien ja leikkien avulla. Pidemmälle ehtineet junnut osaavat jo laajan tekniikkavalikoiman ja kykenevät melkoisen akrobaattisiinkin suorituksiin.

Oppimisympäristö pidetään silti lapsille turvallisena ja kaikille tasapuolisena. Juniorit hyötyvät tietenkin myös harjoituksissa tapahtuvasta keskittymiskyvyn kasvamisesta niin koulussa kuin elämässä muutenkin.

Vuoden 2010 joulukuussa kaksi junioritoiminnasta noussutta harjoittelijaamme sai ensimmäisenä Suomessa suoraan aikuisten mustan vyön (1. dan). Tämä kertoo osaltaan opetuksen tasosta. Toisaalta se myös kertoo siitä, kuinka mukavaa harjoituksissamme on käydä jopa vuosikausien ajan. Kaikki todellakin saavat jotakin.

Tämä sivu on vain lyhyt kuvaus Shoto Budosta. Lajistamme on toimitettu v. 2002-2007 laajahko kirjallinen Tyylikuvaus ja Tekninen esittely. Se on vapaasti ladattavissa ja luettavissa pdf-muodossa klikkaamalla edellistä linkkiä. Haluttaessa voimme toimittaa julkaisusta myös paperiversion työpaikoille tms. tutustuttavaksi.

Usein harjoittelijalle, aloittelevalle tai pidemmälle ehtineelle, sekä eri lajeista muuten vain kiinnostuneille on hyödyksi monipuolisesti tutustua aihealuetta käsittelevään kirjallisuuteen. Kirjastojen hyllyiltä löytyy tänä päivänä paljon monenlaista ja -tyylistä kirjaa. Usein niissä kuitenkin käsitellään vain kirjoittajan omaa lajia ja siten, että lopputulos palvelee juuri kyseistä lajia itseään. On kuitenkin muutamia hyviä, eri lajeja pitkään harrastaneiden henkilöiden kirjoittamia teoksia, joissa puntaroidaan syvällisesti budolajeja yleensä, sekä vieläpä kunkin lajin erikoispiirteitä taustoineen. Muutamissa käydään myös pitkälti läpi eri lajien historiaa ja niiden kytköksiä syntyaikojensa sekä myöhempien vaiheiden kulttuureihin. Eräs tällainen hyvä yleislukemistona palveleva kotimainen kirja on vuonna 2011 ilmestynyt "Renkaita vedessä - Ajatuksia kamppailutaidoista" (tekijät Ilpo Jalamo ja Jyrki Talonen). Esimerkiksi tätä teosta voi suositella sen laajan ja perusteellisen aiheen käsittelytavan sekä monipuolisen pohdinnan ja lähteytyksen ansiosta käytännössä kaikkien lajien kaiken tasoisille harjoittelijoille.